Keskieurooppalaisesta turistien kansoittamasta pikkukaupungista jäi mieleen erityisesti muslimien suuri joukko. Kolmannes vastaantulevista naisista oli enemmän tai vähemmän perusteellisesti naamioituneita. Itse en ollut edes tiennyt sellaisesta ilmiöstä kuin arabiturismi.
     Voimakkaimmin pisti ajattelemaan eräs neljän arabin ryhmä: kolme mustakaapuista naista, joista näkyivät vain silmät, ja noin seitsemän vuoden ikäinen poika. Miten tuo poika erotti täysin samannäköisten naisten joukosta äitinsä tai tätinsä? Pystyikö hän rakentamaan normaalia suhdetta kehenkään noista kaapuniekoista? Onneksi uskonto ei sentään vaadi arabinaiselta silmien peittämistä. Siinä olisi pojalla ollut hommaa, kun olisi taluttanut kaikkia perheensä naisia autojen lomassa.
     Mutta tästä voikin siirtyä sananvapausongelmaan. Onko minulla lupa sanoa, että nuo naiset olivat typeriä ja alistettuja? Ja onko lupa sanoa, että he tottelivat vähämielisiä uskonkappaleita? Ja saako sanoa, että ihmisten kasvaminen kiinni uskontoonsa on vastenmielinen ilmiö?