Jouduin käymään pankin konttorissa kahdesti viiikon välein maksamassa kuolinpesän laskuja. Ensimmäisellä käynnillä pohdimme virkailijan kanssa pitkään, mitä dokumentteja minulla oli oltava mukanani. Näytin hänen omalta pankiltaan saamaani kirjettä, jossa mutkikkaasti mutta silti selvästi selostettiin, miten piti menetellä. Hyvin pitkään keskusteltiin sanojen ”ja” ja ”tai” välisestä erosta. Kaikkiaan jouduin näyttämään neljä erilaista paperia ja mm. todistamaan, että olin vanhempieni poika. Lopulta virkailija huokasi ja antoi periksi, mutta minulle jäi se kuva, että hän suostui armollisesti vetämään vapaamielisempää linjaa kuin oikeastaan olisi pitänyt.
     Toisella käynnilläni virkailija pyysi vilauttamaan ajokorttia.
     Toinen toimihenkilö oli nuori mies ja toinen keski-ikäinen nainen. En kerro, missä järjestyksessä, koska se on niin helppoa jokaisen arvata.