Ryhdyin katsomaan Brianin elämää. Ensin tuntui siltä, että Monty Pythonin pitkä vitsi ei jaksaisi huvittaa. Totta kai rienaaminen on välttämätöntä, mutta kysymys onkin annostelusta. Rienauksen pitää olla lyhyt ja terävä ja sen pitää herättää katsojassa äkillinen ajatus ”hip hurraa, noinkin voi sanoa eikä kukaan pysty estämään”, mutta sitten katsoja on jätettävä rauhaan ja annettava hänen sulattaa mitä on saanut.

Siis siltä tuntui aluksi, mutta ei sitten enää. Loputon kekseliäisyys otti valtaansa. Risteihin ripustettujen kuoro laulamassa lopuksi näe elämän kirkkaampi puoli oli tosin sietokyvyn rajoilla, mutta ei siksi, että se on rienausta vaan siksi, että se on hiukan liian sydämetöntä. Se taas on ominaista brittihuumorille, joka muuten on maailman parasta. Todellista loukkaantumisen aihetta on vain kristityillä, mutta heitä on hyvin vähän varsinkin luterilaisen  kirkon jäsenistössä.

Mutta mitähän tapahtuisi, jos vastaava elokuva tehtäisiin Koraanin pohjalle? Ei onnistu viiteenkymmeneen vuoteen ilman mellakoita. Islam on samassa kehitysvaiheessa kuin kristinusko oli 500 vuotta sitten. Tämä ehkä seuraa suoraan siitä, että islam perustettiin 500 vuotta myöhemmin.