Yritin muinoin lukea Bohumil Hrabalin kirjaa Tanssitunteja aikuisille ja edistyneille, mutta se taisi jäädä kesken, koska koko kirja oli yhtä virkettä. Nyt otin kirjaston hyllystä toisen Hrabalin, Tarjoilin Englannin kuninkaalle. Sama juttu, enintään yksi piste sivulla. Mutta en antanut periksi. Pitää vain oppia lukemaan kuten oli kirjoitettukin, siis yhtä mittaa, mutta viisi tai kymmenen kertaa nopeammin kuin normaalisti. Se sujuu kyllä, kun siihen tottuu. Jälkipuheessaan Hrabal selittää, mistä kaikki johtuu: tekstit kirjoitettiin porottavassa auringonpaisteessa, arkit käpertyivät rullalle ja oli pakko kirjoittaa pysähtelemättä.

Jokainen luku alkaa "Kuunnelkaapa tarkkaan, mitä nyt sanon".

Kirja alkaa harmittomana tarinana pienestä itsekeskeisestä paskiaisesta, joka rakentaa uraa ravintola- ja hotellialalla. Sitten sisään tulevat kuin huomaamatta saksalaiset ja kommunistit ja tragiikka. Aivan posketon on selostus siitä, miten tutkitaan kertojan kelpoisuutta slaavilais-saksalaisen rotulapsen alullepanijaksi. Aikanaan syntyy vajaamielinen poika, joka hakkaa nauloja lattioihin päivät pitkät, ei tee koskaan mitään muuta eikä opi edes puhumaan.

Minäkertoja menestyy urallaan ja joutuu aikanaan sosialistiseen miljonäärien keskitysleiriin (yksi miljoona - yksi vuosi, viisi miljoonaa - viisi vuotta jne.)

Hrabal itse putosi sairaalan ikkunasta yrittäessään ruokkia puluja (mikä oli kiellettyä).