Ryhdyttyäni käymään kuntosalilla (ihmetelkää vapaasti) olen sielläkin törmännyt taustaulinaan, joka on tullut tutuksi tavarataloissa. Olen miettinyt niiden ihmisten vaikuttimia, jotka kiduttavat lähimmäisiään kaiuttimien kautta.
     Luulen, että meluntuottajia on kahdenlaisia. Ensinnäkin niitä, jotka todella luulevat, että kaikki kaipaavat samanlaista ns. kevyttä musiikkia asioitaan toimittaessaan. Toiseksi niitä, jotka vastoin parempaa tietoaan tunnustavat vain sen enemmistön tai vähemmistön oikeudet, joka haluaa kuunnella tehdasmusiikkia. Jälkimmäisiä nimitän melufasisteiksi.
     Jos joku rohkenee melusaastasta valittaa, hän saa kai useimmiten vastaukseksi, että melkein kaikki tai useimmat tai ainakin hyvin monet vierastaisivat hiljaisuutta. Mutta kun siitä ei ole ollenkaan kysymys! Monet kärsivät taustaulinasta ja se on totuus, jota melufasisti ei tunnusta eikä ota huomioon. Hiljaisuudesta taas ei kärsi kukaan, vaikka siihen tottuminen voi viedä joiltakin aikaa, jopa useita minuutteja.
     Olen etsinyt nuppia, josta melun saa kytkettyä pois. Löydän sen ehkä vielä. Jos voisin rikkoa kaiuttimet joutumatta kiinni, tekisin sen epäröimättä.