Pääsin osallistumaan erään herrasmiehen 100-vuotissyntymäpäiviin ja hiukan niiden järjestelyihinkin. Sankari suuteli kädelle onnittelemaan tulleita kauniita naisia ja piti pitkän puheen, ilman luntteja ja ajatuksen kertaakaan katkeamatta. Puhe oli muistelmaa, kuinka muutenkaan. Mutta läsnäolijat osasivat kyllä antaa arvoa muistelijalle, joka pystyi elävästi palauttamaan mieleensä päivän, jolloin ensimmäinen maailmansota alkoi. Sanomalehtipojat huutelivat "War in Europe!" – sankari nimittäin kävi syntymässä Theodore Rooseveltin johtamassa tasavallassa, nykyisessä Bushlandissa.
           Seitsemänkymmenen juhlavieraan joukossa oli useita pyörätuolipotilaita ja muita huonokuntoisia, jotkut heistä kolmekymmentä vuotta isäntää nuorempia, jotkut täysin kutistuneita ja monet puhumattomia. Tämä havainto saakin ajatukseni poikkeamaan oudoille poluille.
            Ihmisten fyysinen kestävyys tai pikemmin siis säilyvyys vaihtelee järkyttävästi. Seuraavaksi on pakko kysyä, vaihtelevatko ihmisten henkiset kyvyt yhtä laajoissa rajoissa. Voiko demokratiaa vakuuttavasti puolustaa, jos joku tokaisee, että se perustuu tolkuttomaan olettamukseen ihmisten yhtäläisistä edellytyksistä? Toivottavasti kukaan ei yritäkään väittää, että demokratia toimii hyvin. Sillä tavalla annettaisiin etulyöntiasema vastapuolelle. Onneksi riittää hyvin, että järjestelmä, johon olemme tottuneet, toimii joka tapauksessa paremmin kuin sen kaikki vaihtoehdot.