Nyt on jälleen kohdalla yksi elämän lukemattomista maanantaipäivistä. Silloin kun kävin vielä töissä, kirjoitin muistiin ajatuksen:

Maanantai on kuin höylänterä, viikko viikolta olen ohuempi.<?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

Nyt en voi enää rehellisesti kirjoitella moista, paitsi jonkun toisen puolesta. Vaimo lähti taas töihin, minulla on oikeus ja myös velvollisuus keksiä itselleni tekemistä. Viimeksi valmistunut romaani, jonka totesin liian myöhään turhan naiiviksi jutuksi, on lähtenyt niin monelle kustantajalle kuin voi kohtuudella ajatella. Uutta on vaikeata keskittyä päkertämään, mutta yrittää pitää.

Televisiossa taas joku liituraitamies urputti, että palkankorotukset syövät kilpailukykyä. Totta kai palkat syövät kilpailukykyä! Kilpailukyky paranisi suuresti, jos palkkoja ei ollenkaan maksettaisi. Ja kilpailukyky katoaisi kokonaan, jos jokainen saisi niin paljon palkkaa kuin haluaisi.