Silläkin uhalla, että esiinnyn tyhmempänä kuin aiheeseen puuttuneet muut innokkaat keskustelijat, otan käyttööni näkökulman, joka ei ole ketään kiinnostanut tähän asti.
     Armeijan komentokieli on suomi. Ruotsinkielinen joukko-osasto on siltä kannalta paradoksi.
     Miten varusmies tottuu kuuntelemaan suomenkielisiä käskyjä, jos hän saa opetuksensa ruotsiksi? Varusmiehiä on valitettavasti koulutettava sotaa varten. Ajatellaanpa, että puskassa kyykkivä tulenjohtue on suomenkielinen, mutta tykkipatteri on saanut ruotsinkielisen koulutuksen? ”Onko sulla mukana suomalais-ruotsalainen sanakirja? Miten sanotaan ´jatka viisikymmentä´ ruotsiksi”. Ehkä huono vitsi, mutta totta toinen puoli.
     Entä jos kysytään, onko ruotsinkieliselle pojalle edullista, että häneltä riistetään mahdollisuus oppia tehokkaasti suomea? Muistojen hämärästä tulee mieleeni tammisaarelainen lehtorinpoika, joka osui RUK:ssa samaan tupaan. Hän ei osannut suomea oikeastaan lainkaan eikä ehtinyt oppimaan sitä Haminassa. Dragsvikissa häntä tehokkaasti varjeltiin suomenkieleltä. Ruotsinkielisyys näyttää olevan arvo sinänsä, ihmisten eduista välittämättä.