Lenkillä huomasin, että yhä vaistomaisesti vältän tallaamasta muurahaista, joka kulkee polkuni poikki. Olen hiukan kuin buddhalaiset, jotka myös kieltäytyvät tappamasta muurahaisia tai isompiakaan otuksia. Itse syön liharuokia, mutta niitähän tekopyhä ihminen ei joudu hankkimaan tappamalla.
     Vietnamin sodan aikaan amerikkalaisilla oli kuulemma vaikeuksia, kun piti totuttaa oman puolen vietnamilaiset ampumaan ihmistä kohti.
     Palataan muurahaisiin. Kun isäni osti mökin Porvoon eteläpuolelta, minulle avautui erinomainen tilaisuus luonnontutkimukseen, joka kohdistui enimmäkseen muurahaisiin, mutta välillä myös turkkiloihin tai medusoihin. Kun kaksi muurahaisvaltiota kävi rajakahakoita,  eläydyin niin syvästi, että pystytin tikkuja tärkeille tapahtumapaikoille. Puuhaani pidettiin outona ja katsoin parhaaksi lopettaa.
     Kaupunkiin palattua jatkoin muurahaistutkimuksia Sibelius-puistossa ja kyykin siellä parhaat vapaa-aikani. Vaihdoin kuitenkin alaa, kun kaksi ohikulkevaa teinityttöä kysäisi ”Onks sun sussus pissannu siihen?”. Olin kymmenvuotias ja tiesin vain hatarasti, mikä sussu on.
     Victor Hugo sanoi muuten: ”Jos ihmisten kaupungissa ei olisi muistomerkkejä, mikään ei erottaisi sitä muurahaiskeosta”.