Kun viimeksi pakotin itseni pururadalle pysähdyin jo alkumatkasta ihmettelemään möykkää, joka kuului sata metriä edestäpäin. Tähän tapaan: Hyvin menee! Kerran vielä! Varo venähdystä! Erinomaista, sä kehityt koko ajan! Otetaan vielä alusta viisi kertaa! Ja seuraavaksi sama vasemmalla jalalla! Kun pääsin kohdalle havaitsin keski-ikäisen laihan naisen ja atleettisen nuoren miehen, joista jälkimmäinen ilmiselvästi oli edellisen henkilökohtainen valmentaja ja liikunnanohjaaja. Nainen sätki jalkojaan ja yritti potkia itseään pakaroihin. Päättelin, että naiselle oli jostakin syystä tullut kiire laittaa paikat kuntoon ties mitä lähiajan haastetta varten. Vaativampia työtehtäviä bisneksessä? Avioliitto? Reppuretki Azoreille? Ohitin heidät hienotunteisesti sivuilleni vilkuilematta. Mikä jäi päällimmäiseksi tunteeksi? Sääli!