Ennen kuin on liian myöhäistä, pitää ottaa kantaa syksyn väreihin. Kärkisijoitukset menevät samoille kilpailijoille kuin aina ennenkin.

     Parhaat ovat vaahtera, haapa, pihlaja marjoineen ja joskus tuomi. Tuomella näkee tummaa punaista, joka menee liiallisuuksiin ja näyttää melkein synkältä. Haavan erityisosaaminen ilmenee lehtinä, joissa on kaikki kolme väriä, vihreä, keltainen ja punainen. Koivu on ikävä eikä ole mielestäni hääppöinen kesälläkään. Lehmusta ja jalavaa näkee niin harvoin, ettei niihin osaa ottaa kantaa. Luultavasti ne edustavat ikävää vihreästä keltaiseen –periaatetta. Lepät pysyvät vihreinä viime hetkeen, eivät yritäkään varastoida lehtien ravinteita vaan luottavat kykyynsä ottaa typpeä ilmasta. Leppiä en halua moittia enempää kuin havupuitakaan, vaikka nämä kieltäytyvät noteeraamasta talven tuloa. Sisukkuudellakin on arvonsa.