Katsoin peräkkäin kaksi elokuvaa, jotka edustavat ääripäitä: Meren raivo ja Onnellisten illallinen. Toisessa pelataan tehosteilla niin taitavasti, että katsojan olo tuntuu märältä ja vatsaa vääntää. Toisessa seurue istuu ravintolassa ja puhuu ja siinä kaikki. Ja kuitenkin tuo myrskyleffa käy ikävystyttäväksi ensimmäisen viiden minuutin aikana kun taas ravintolassa istujat saavat aikaan niin tiukan tunnelman, että unohtaa välillä hengittää. Sitä ei usko monikaan katsoja eivätkä kaikki elokuvien tekijätkään, mutta elokuvassa eivät ole tärkeintä elokuvalle ominaiset keinot. Elokuva tarvitsee draamaa sanan ikivanhassa (2500 vuotta) merkityksessä. Draama syntyy puheesta eikä toiminnasta. Draama ei synny siitä, että mies putoaa mereen ja hänet ongitaan ylös.