Vaikea vaiva vaatii vahvat lääkkeet. Vaiva, josta puhun, on tai oli lukuhaluttomuus. Parin vuoden ajan pystyin lukemaan päivässä hikisesti sivun tai kaksi taitokirjallisuutta (ent. kaunokirjallisuus). Sitten ahmaisin viikossa kaikki Stieg Larssonin romaanit, yhteensä kai n. 1800 sivua. Hiukan hävettää, mutta en yritä puolustella. Kun kirjassa on IMUA, sitä ei voi vastustaa.
     Larsson kuoli sydänkohtaukseen 50-vuotiaana eikä ehtinyt nähdä ainoatakaan kirjoistaan painettuna. Ensimmäinen kustantaja, jota hän lähestyi, ei viitsinyt edes avata pakettia.
     En yritä väittää, että kirjat olisivat erinomaisen hyviä. Larsson rikkoo melkein kaikkia hyviä periaatteita. Hän ottaa vastaesitellyn henkilön näkökulman muitta mutkitta, usein varsin kömpelösti. Näkökulmahenkilöitä kertyy valtava joukko. Henkilöiden esittelyt ovat usein kaavamaisia, kuin huonoimmissa amerikkalaisissa. Ei kelpaisi Oriveden opiston kurssilaisille kuin enintään varottavaksi esimerkiksi.
     Toisaalta päähenkilö on perusteellisen vahva ja erikoinen ja menee perille lukijan nahkoihin.