Oletko varma ammattisi kunniallisuudesta?
     Antiikin Rooman kuuluisimmalla filosofilla Cicerolla on jämäkkää sanottavaa siitä, mikä sopii vapaan miehen elinkeinoksi ja mikä ehdottomasti ei. Lähteenä olen käyttänyt Paavo Castrénin kirjaa Uusi antiikin historia, jota suosittelen lämpimästi.
     ”Hyväksyttäviä eivät ole sellaiset ammatit, jotka herättävät mielenkarsautta, kuten tullimiesten ja koronkiskurien”.
     Alentavia ovat edelleen niiden palkkatyöläisten ammatit, joille maksetaan heidän kättensä töistä. Ala-arvoista on sekin, että ostaa tukkukauppiaalta myydäkseen edelleen; voittoahan voi saada vain huijaamalla.
     Alentavia ovat ylimalkaan kaikki käsityöläisammatit, varsinkin ne, jotka palvelevat nautintoja: kalanmyyjät, teurastajat, kokit, kanatarhurit, kalastajat. Tähän voi lisätä hajustekauppiaat, tanssijat ja koko varieteetaiteen.
     Vähäinen kaupankäynti on alentavaa, mutta runsaana ja suurimittaisena se ei ole kovin moitittavaa.
     Kaikista elinkeinoista mikään ei ole maanviljelyä parempaa, antoisampaa ja viehättävämpää!
     Omasta puolestani pidän ala-arvoisina esim. papin ja optiomeklarin ammatteja. Listaa olisi helppoa pidentää.

Ovikelloa soitti tyylikäs äiti poikineen, mainitsi nimekseen von jotakin ja poikansa nimeksi Robert ja tarjosi äänilevyä, jonka myyntitulot menivät pojan jääkiekkoharrastuksen tukemiseen. He asuttivat siistiä paritaloa Espoon rannikolla.
     Varakkaat ihmiset kerjuulla on kiinnostava ilmiö. Ja saattaa hyvinkin lyödä leiville, sillä monen mielestä on tyylikkäämpää ja helpompaakin antaa muutama lantti hyvinpukeutuneelle rouva von:lle kuin romanialaismummolle, joka istuu asvaltilla.
     Minä en tukenut jääkiekkoa tällä kertaa enkä koskaan, sillä en pidä sitä hyvänä harrastuksena köyhällekään pojalle.

Vähitellen ja ilman yksilöityä syytä olen kypsynyt yllyttämään lähimmäisiäni ja itseäni esittämään eräitä yksinkertaisia kysymyksiä, joita on yleensä pidetty loukkaavina ja mauttomina.
     Kun käy ilmi, että joku ansaitsee enemmän kuin 20 000 euroa kuukaudessa, häneltä on kysyttävä vakavasti ja ilmeettömästi, miksi hän ei lahjoita liikoja rahojaan tarvitseville.
     Tästä on tehtävä tapa ja normi eikä sitä saa unohtaa koskaan. Painetta on lisättävä jatkuvasti niin kauan, että saamme joko kuulla järkeenkäyvät vastaväitteet (joita ei ole) tai maan ja maailman tapa muuttuu pysyvästi toiseksi (mistä ovat jo oireet näkyvissä).

Joskus tekee mieli tarkistaa oma sijaintinsa kartalla. Pari kertaa kuussa teen vakavissani ruokaa. Miten taitoni, asenteeni, huolellisuuteni ja teoreettinen tietopohjani kestävät vertailun?
     Skaalan ääripäät ovat: avuton, joka yrittää paistaa munan kuorineen ja suvereeni runoilija, joka heittelee mausteita molemmin käsin ja saa aikaan herkun, jota kukaan ei ole maistanut ennen (eikä tule maistamaan toiste). Nämä ovat luokat 1 ja 5. Itseni sijoitan luokkaan 3 eli niihin, jotka toteuttavat reseptin moitteettomasti, jos siinä on vähemmän kuin kymmenen alkuainetta, mutta eivät uskalla poiketa tekstistä. Tästä syytän muinoin edesmennyttä kemian apulaisprofessoria Salli Eskolaa, joka käski tiukasti, että työohje piti kopioida sellaisenaan vihkoon alkukielellä (joka oli yleensä saksa). Onneksi ruokareseptejä on saatavissa suomeksi.

Innostavamman aiheen puutteessa mutisen asiasta, josta ”kaikki” muutkin mutisevat.
     Kaikki kuusi Finlandia-ehdokasta ovat naisia.
     Lähestyn asiaa varovasti ja helpoimmalla tavalla. Onko kyseessä sattuma vai jotakin pahempaa?
     En tiedä, mikä oli jakautuma alkuperäisten ehdokkaiden joukossa. Oletan piruuttani, että se oli 1:1, virhe ei voine olla ratkaiseva.
     Tässä voi käyttää todennäköisyyksien kertolaskua eli lukua ½ kuudenteen potenssiin. Todennäköisyys, että kaikki kuusi olisivat sattumalta naisia, on 1/64.
     Väitän lämpimikseni, että sattumasta ei ole kysymys. Millainen ei-sattuma tarjoutuu selitykseksi? Tässä on vapaata palstaa monenlaiselle fantasialle.

Tiede-lehdessä 10/2011 haastatellaan amerikkalaista tutkijaa:
     Ensimmäinen asia, jonka panet ihmisessä merkille, on rotu. Aivot noteeraavat rodun jo ennen kuin sukupuolen ja iän – kaikkien kolmen seikan tunnistaminen tapahtuu millisekunneissa.
     Hassua tässä on se, että herkät ylikorrektit ihmiset Suomessakin yrittävät poistaa rodun sanavarastostamme. Ihmisen tärkeimmälle ominaisuudelle ei saisi enää antaa nimeä. Kuitenkin rotu tarkoittaa vain sitä, että tietyn alueen ihmiset eroavat enemmän tai vähemmän selvästi jonkin muun alueen ihmisistä, vaikka kaikki kuulumme samaan lajiin. Rasismista voidaan puhua sitten vasta, kun halutaan väittää jotakin rotua paremmaksi kuin toista.
     Ihmisellä on oikeus kaikkiin tunteisiin, mutta ei kaikkiin tekoihin eikä kaikenlaisiin puheisiin. Jos sattuu olemaan esimerkiksi sitä mieltä, että itäaasialaiset eivät ole kauniita, niin se ei ole rasismia vaan auttamaton tosiasia, jonka voi itsessään väliaikaisesti hyväksyä rasismiin lankeamatta. Ja kun olemme nähneet tarpeeksi monta somalia, opimme havaitsemaan rodun ominaisuutena muiden joukossa, huolestumatta ja kiihtymättä.

     Luin toisen Thomas Bernhardin kirjan, nimeltään Syy. En yritäkään suositella sitä kenellekään. Bernhardin kirjat ovat niin musertavia, että niiden lukemisesta nauttiminen on tavallaan perverssiä. Sivun pituiset lauseet eivät ole niissä pahinta.
     Syy aloittaa omaelämäkerrallisen sarjan ja kertoo Bernhardin opiskeluvuosista salzburgilaisessa sisäoppilaitoksessa 1940-luvun alkupuoliskolla. Koulu on natsilais-katolinen helvetti. Vuonna 1945 Hitlerin kuva vaihdetaan Jeesuksen kuvaan, mutta meno jatkuu entisellään.
     Jäi askarruttamaan ajatus, että totalitaarisen vallan symboliksi kelpaa mikä kuva tahansa. Kirkon vallankäyttö oli kavalampaa kuin natsipuolueen, sillä se väitti itseään väkivallattomaksi, mutta tunkeutui häikäilemättömästi ihmisen tajuntaan.

Pitkähkön tauon jälkeen on yritettävä virittää hermostonsa tärkeiden asioiden aallonpituudelle.
     Kymmenen vuoden takaista New Yorkin kaksoistornien sortumista muistellaan perusteellisesti. Luultavasti sama juhlinta toistuu taas kymmenen vuoden kuluttua.
     Onko aihetta? Missä mittakaavassa ja mihin suhteutettuna tapaus on niin ylivertaisen valtava katastrofi kuin meille vakuutetaan? Suokaa anteeksi, mutta tapaus ei ollut historian käännekohta. Terroristit ottivat käyttöön uuden menetelmän, ei muuta.
     Tapauksessa oli erityistä se, että paikka oli Yhdysvalloissa ja uhrit amerikkalaisia. Jos uhrit olisivat olleet kiinalaisia, intialaisia tai vaikkapa venäläisiä, kukaan ei puhuisi historian käännekohdasta. On maita, joissa jatkuvasti kuollaan kuin kärpäset, mutta on myös jalompia kansoja, joiden onnettomuudet ovat käsittämättömiä ja mahdottomia hyväksyä. Pari kolme lauttaonnettomuutta Bangladeshissä – sama määrä mutiaisia kuolee, mutta ei siitä sen enempää, koska siellä kysymyksessä ei ole sota.
     Maailmassa kuolee 24 000 ihmistä nälkään joka päivä. Ei siitäkään enempää, rinnastus on korni, koska luku on niin käsittämätön.
     Sota terrorismia vastaan? Terroristit ovat ihmisiä eikä terrorismia voiteta tappamalla. Todellinen vihollinen on uskonto.

Jos olet edes sivumennen kiinnostunut seuraavanlaisista kysymyksistä, voit pitää itseäsi filosofina. Ei siihen tarvita akateemisia tutkintoja.
     Tahdonvapauden ongelma: jos kaikella on syynsä, niin miten voit väittää, että teet vapaita päätöksiä?
     Tapahtuuko mitään sattumalta?
     Oletko selvittänyt itsellesi teismin ja deismin eron?
     Onko mielihyvä elämän tavoite?
     Jos tietäisit, miten asiat ovat, tietäisitkö myös aina ilman muuta, mitä pitäisi tehdä?
     Olisiko kissan käsite olemassa, vaikka maailmassa ei olisi yhtään kissaa?
     Jos jokin tapahtuma on mahdollinen, niin toteutuuko se varmasti ennemmin tai myöhemmin?
     Jos uskot kaikkitietävään ja hyväntahtoiseen ylimmäiseen henkiolentoon, niin miten selität, että maailma on sellainen kuin on?
     Oletko lukenut Esa Saarisen kirjan Filosofian historia huipulta huipulle? Jos et, kipin kapin kirjastoon.